Ensin vuorossa pikkupeltoon perunat. Olivatkin hyvin itäneet nuo Timot. Pian saa uusia perunoita. Muut saavat syödä sillit. Minäkun en syö. Teini-iän traumoja nääs.
Sitten siirryimmekin mansikantaimien kimppuun. Hyvin olivat pellossa talvehtineet. Hyviä taimia olikin enemmän kuin luulin. Joten molemmat lavapellot ovat nyt mansikoiden kotina. Alkuperäisen suunnitelman mukaan varasin vain toisen niille. Noh ei tässä elämässä moni asia ole kiveen hakattu.
Sitten pääsimmekin vajaan neljänsadan herneentaimen kimppuun. Huh mikä urakka. Ne pääsivätkin roikkuviin puutarhoihin. Kuten pitikin. Vähän olivat honteloita. Olisi pitänyt tuoda aiemmin ulos. Mitta kyllä ne siellä vahvistuvat. Jolleivat katkea.
Niin luiruja ettei kehtaa kuvaa laittaa.
Suurena ylpeytenä esittelen raparperini. Tämä on sille kolmas vuosi, eli viisaiden mukaan nyt siitä saa jo ottaa varsia. Siinä se on vanhan tunkion päällä kasvattanut kunnon juuret itselleen. Huomattavasti paksumpia varsia, kuin viime vuonna.
Aliisan mummo otti parit mukaansa. Jos saisi vaikka piirakkaa ;)
Raparperinhan pitäisi olla täydellinen asukki tunkioon/kompostiin. Käyttää ravinteita tietenkin, mutta samalla hajottaa/pilkkoo ainesta tehokkaasti. Ja onhan se kasa nätimpi kun iso puska päällä peittämässä.
Viime viikonloppuna istuttamani salaatit eivät olleet vielä itäneet. Syvä pettymys. Kastelin kuitenkin. Öljytyt kalusteet kuivuneet paahteessa kokonaan. Vaikka reippaalla kädellä sudinkin.
Kyllä masensi palata kaupunkiin. Vielä tarttis iso pelto kitkeä ja kääntää ennen seuraavaa istutusurakkaa. Mut sit olis melkein kaikki valmista.
Vaikkei kuitenkaan ole. Aina tähän aikaan yritän säästää pari purkkia ylläri taimille. Ja joka vuosi joudun/saan kehittää purkkeja lisää kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti