sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hukka perii

Tässä nyt toista vuorokautta tirpojen ynnä muiden ruokailua seurattiani, mun perii hukka. Tai tulee perikato. Kuin mont siement tai pähkinää yhteen tirpuseen mahtuu päiväs? Iha järjetön määrä!! Yks noist syöttöhässäköist on n 15 cm halkasijaltas. Se on jaettu kahteen ossaan. Toisel puolel pähkinöi ja toisel pikkusii rasvapalloi. Ei, en väsää niitä itse laardista melonikauhalla, vaan ostan ihan kaupasta. Ei huono idea kuitenkaan.
Mut kuiteski siis. Vuorokaudessa se sapuska oli vajunnut n 5 cm. Eli nopean laskutoimituksen avulla päättelin ruuan riittävän reiluksi viikoksi. Ei kestä kahta viikkoa.

Onneksi noita muita ruokia on tarjolla niin paljon, ettei ole tarvis kuitenkaan viikon välein käydä täyttämässä.

Auringonkukkasiemensäkki on jo ehtoopuolella. Tuskin riittää uutta vuotta pidemmälle. Eli etsimään tarjouksia sitten vaan. Aivan turha tänne ostella alle 20 kg säkkiä.

Kyllä Gargamel taisi olla oikeessa väittäessään lintujen syövän useemmin ja paremmin ku hän.

Nyt on tuo tie aurattu. Luulis pääsevän pois. Ans kattoo kui meiän käy.


lauantai 22. marraskuuta 2014

Lunt tul!

Sitä rupes varisemaan perjantain kahen paikkeil.  Ja mehä tiättyki lähettiin mökil. Pitää linnut ruokkii ja saunoo. Tärkeysjärjestyksessä siis. Ens mökkiin lämpö pääl ja illan hämäräs vein talimakkaranhätävaraks tirpusil. Kunnenviittiny taskulampun valos men siämenii lissäämään.

Lunt tuli koko illan. Ja vähä yölläki. Ihan ei meteorologin 5 cm pitäny paikkans. Me tullaan sivistyksen pariin ennen kevät, jos kiltti naapuri käy auraamas ton tiän. Ei ennen. Vaiks meil lumiketjut onki. Ni ei niitten kans kuuhun pääs. Vaiks on ne mont kertaa auttanu pulast. Ku ei toi naapurika aja talvel tän alas. Ne pittää auton mäen pääl talven. Ne nynnyt. Kyl mää niin mont kertaa olen ehrottanu auton jättämist mäen pääl. Pari kertaa näin on tehtykki. Ennen niit lumiketjui siis.

Ja mää unohrin pulkan kottii. Nyt ois ollu niin hyvä mäki valkosenas. Ennen ku joku levittääsepelii koko tiän leveyrelt.

Harkitten ruuan säännöstelyy, jos jäädään jumiin. Ja onhan tual aika pal linnunsiemenii ja pähkinöi. Lintulaudal vietailee myös oravii. Härän hetkel syödään sit naapurin koira. Ei täälmikkään hätä oo. Kuha ei tee lopu!! Sit mää vaiks kannan ton auton mäen pääl.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Rankka viikonloppu

Nyt oli sitten vesi niin matalalla, jotta laiturin purku olikin hippasen vaativampi ja raskaampi urakka.
Koko systeemihän on ponttoonien päällä ja osista koottu. Kun vesi on sopivalla korkeudella, on purkaminen helppo näkkäri.
Rannan päästä kiinni, vetää rantaan päin, avaa mutterit ja kantaa pätkän pinoon.

Vaan nyt se vesi oli monen metrin päässä normaalista. Eli lieju savipohja oli pitkälti näkyvissä. Sellaista mihin uppoaa eikä siitä imusta irtoa millään. Ei muuta kuin purku kauimmaisesta alkaen. Voi pyhä jysäys mut ne märät pätkät painos paljon!!

Rantakaan ei ole suora ja siellä vilistää puiden juuria. Loogisesti kaikki olis ollu ok, jos mun pää kääntyis ku pöllöllä ja jollei Gargamel olis tullu niin nopeesti. Eli mä menin takaperin rantaa ylöspäin ja toinen tuli etuperin ja määräs vauhdin.
No tiättyki mää pyllähdin persiilleni rantaan ja se mun kantama lairurinpää rämähti mun päälleni vyötäröstä alaspäin. Ja tiäyttyki mun oikee koipi oli vääntyneenä siällä alla.

No äijä hölmistyy eikä älyy heti tulla nostamaan. Mulla kun oli pylly korkeemmalla ku yläpää. Vino maa siis. No tulihan se sitten pelastamaan. Nahat lähti polvesta ja muutama mustelma. Oikee polvi on vähän arka. Ei siinä mitään. Seuraavissa pätkissä mä vaihdoin kantopäätä. Kumma juttu.

Yhessä välissä kannettiin niitä pätkiä laituria pitkin. Ja taas mä menin takaperin. Sit en tiädä mitä tapahtus, mut sit mää molskahdin sinne vetteen. Molskis. Ja gepardin lailla pyristelin irti liejusta. Sain saappaatkin mukaani. Pystyssä pysyin koko ajan kyllä. Onneks. Ei muuta ku kuivaa ylle ja jatkamaan.

Ainiiin. Ne mun saappaat on karvavuoriset. Mahtaako kuivua tällä vuoskymmenellä.

Kaikesta huolimatta laituri on nätissä pinossa kuivalla maalla. Ensi kesää odotellessa.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Vähän väsynyt

On taas sellasta matalaräpiköintiä ollu jotta. Mutta kyllä tästäkin selvitään. Nyt ladataan akkuja Merenäärelässä.

Tirpojen ruokinta hyvällä mallilla. Vielä on yksi syöttöhässäkkä odottamassa täyttöä. Siihen tuleekin sitten pähkinöitä. Mutta ne saavat vielä hetken tulla toimeen ilman niitä.

Uimakausi loppui sitten ny. Meinaan laiturin purku meneillään. Eipä siellä kukaan ole enää toviin jos toiseenkaan käynyt räpiköimässä. Saatikka tehnyt meritähtiä. Hrrr kun kylmää.

Oli niin virkeää tulla, kun makuuhuoneen mittari näytti +5. Ei siinä mitään. Prasu pesään ja tiukkaa lämmitustä muutama tunti.
On tainneet hiiret viedä makkarin lattian alta kaikki eristeet. On meinaan lämpöerot niin suuret, muihin huoneisiin verrattuna.

Tässä hieno Gargamelin itse pikku poikana tekemä kynttilänjalka. Ja yksi väsynyt kynttilä.



Se ei ollut noin väsynyt vielä kesällä, kun laitoin takan päälle. Hassua.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Lumisopimus

Mun sopimus lumilapion kans ei sit pitäny. Mä pidin kyllä osani, mut se ei. Annoin lapion olla ovenpieles ihan koko kesän. Eli ei ois pitäny lunta tulla laisinkaan.
Ja mitä tuli eilen kysyn vaan. No sitä valkosta moskaa tiätty.

Ei nyt lapioitavaks asti, mut kummiski tuli. Illal tosin tuli jo silkkana vetenä. Saappaille tarvetta, koska loskaa oli useamman sentin verran. Noo eihän mulla tiättykään ollu saappaita jalas.

Eli eilen olin Heklan mukana seuraamassa ja kuvaamassa reenejä. Tuli niin helmee materiaalii. Ongelmaks muodostui kuvamateriaalin siirto kameran muistikortilta tietokoneen sisuksiin.

Ei muuta ku metsästämään kameraan välipiuhaa. Sellasen löysinkin. Vielä kun sais sen toimitettuu Heklalle asti.
Tää on niin karmaa. Koskaan ennen ei ol mittään ongelmia ollu, mut nyt ku täydellist hipovaa materiaalii, ni johan tökkii.

Jottain positiivist tähän päivään. Tän lumen takii sain ylläri vapaan ;)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kosinta

Tuossa tovi sitten puhelimeni soi ja vastasin. Ensimmäinen asia minkä kuulen, on tiukasti ilmoitettu asia. Me mennään naimisiin kultu. Jahas että näin. Ei muuten mitään, mutta kyseessä ei ollut Gargamel. Vaan ystäväni jonka olen tuntenut jo noin 22 vuotta.

Ja ihan oli selvinpäin ja tosissaan. Eikä ollut edes väärä numero. Eli, piti sitten nätisti torpata hänen aikeensa. Kyselin varovaisesti mitä on tapahtunut ja särkeekö päätä enemmän kuin normaalisti. Ei kuulemma.

Ei meinannut millään vaan antaa periksi. Vaikka kerroin etten todellakaan siedä hänen piskiään. Enkä pahemmin pidä pienistä lapsistakaan, hänellä kun niitä on parikin. Ja kerroin suoraan, etten todellakaan aio lisääntyä. Mikään argumenttini ei vaan tehonnut.

Kuhan pidän hänestä niin on riittävä. Jaahas. Mitä siihen sitten sanoo. No että Gargamel on aika hyvin kuvioissa mukana,  eikä kuivasta kaudesta ole vielä näiden vuosien aikana kärsitty.

Kyseli vaan millaisen sormuksen haluan ja mikä olisi passeli koko. Huoh.
Lopputuloksena lupasin heti ja ihan ekana ilmoittaa hänelle jos/kun ero Gargamelista on ajankohtaista.

No on se aika ihanaa, että joku rakastaa ja kaipaa.