torstai 12. kesäkuuta 2014

Ämpäriperunat

Taitaa olla juhannuksena uusia pottuja. Rupeaa varret tekemään jo kukkia. Ja  sehän on merkki mullan alla majailevista potuista.



Näitä ämpäreitä minulla on neljä. Pohjaan on porattu reikiä ja siellä on joku harso tai vastaava mullan alla.

Täytetään ämpäri n 10 cm vajaaksi ja istutetaan 3 itänyttä tässä tapauksessa Timoa per ämpäri. Odotetaan ja manaillaan eikä käydä kaivelemassa. Kun varret yltävät reunan yli, suoritetaan mullitus. Eli täytetään ämpäri reunoihin asti. Ja sitten vaan odotetaan.

Nämä Timot ovat/olivat varhaista lajiketta, jotka vaativat vähintään 8 viikon kasvuajan. Eli kalenteri käteen ja laskemaan koska haluaa uusia itsekasvatettuja pottuloita.

Yöpakkasilta näitä pitää suojella, koska ovat maan yläpuolella. Itse nostan ämpärit aluksi  yöksi sisärappusille.

Suosin näitä mustia paksuja remppaämpäreitä. Ovat todella kestäviä, ja musta väri kerää hyvin auringon lämmön. Estää myöskin perunoita näkemästä aurinkoa, joten vältytään vihreiltä potuilta.

Teen esikasvatuksen kotona ja vien sitten ämpärit mökille. Siellä kun maa usein jäässä siihen aikaan kun juhannusperunat pitäisi istuttaa. Ämpärit soveltuvat hyvin parvekekasvatukseen. Ja kun runsas sato korjattu, ämpärit pinoon ja odottamaan seuraavaa kevättä.

6 kommenttia:

  1. Naapureita Tsadissa huijataan tökkäämällä ämpäriin myös yksi krassi; multa tultiin kerran kysymään, mitä ihmeen komeeta kukkaa mulla on (oli parvekelaatikossa pottuja ja jokunen krassi siinä välissä - aika vehreä!) =)

    VastaaPoista
  2. Ja eikös siitä krassista pysty jotkut osat syömäänkin? Oisko ollu kukka. Varmaks en sano.

    Ja on varmasti just nostettuja potui ku ite kasvattaa.

    VastaaPoista
  3. Paljon parempi tapa viljellä perunaa kuin se savipeltoon kylväminen ja ämpärimetodilla tulee muuten parempaa perunaa.Niin, ja ämpäreistä on helppo siirtyä saaveihin ja niistä tynnyreihin...(ovat meinaten nuo tynnyrityypit saaneet aikas komeita satoja )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus mulla oli niissä roikkuvissa puutarhoissa pottuja mut sit siirryin ämpäreihin.
      Toki myös oikeessa pellossa potui. Tänä vuonna vaan vähän. Riittää meille ja kaupast saa lisää.

      Poista
  4. Omat potut kurkkii vasta maanpinnalle. Joskus ehkä sit sitä satoakin saan. Näyttää hyvältä sun ämpäripotut. En ole juurikaan pottuja viimeaikoina syönny, mutta ehkä sit niitä omia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan oikeessa pellossa kans kun kurkistavat vasta. Mullitus vasta varmaan juhannuksen jälkeen.

      Kyllä ne vaan paremmalta maistuu kun ite kasvattaa.

      Eikä aina tarvi keittää kun uudet potut on pirskatin hyviä myös paistettuna.

      Poista