lauantai 31. toukokuuta 2014

Somekäyttäytyminen

Hohhoijaa aikuset ihmiset!! Tuli seurattua sivusta yhden naamakirjan ryhmän keskinäistä nahistelua. Ei hyvää päivää vaan.

Oikein kunnon solvaamista ja haukkumista koko nimillä.

Eikö ihmisillä tosiaan ole mitään estoja siinä, mitä sormistaan päästävät? Epäilen tilanteen olevan eri, jos olisivat oikeasti naamakkain. Eikö ne käytöstavat koske kirjoitettua tekstiä laisinkaan?

Pahaset kakaratkaan käyttäydy niin huonosti. Epäilen yhden osapuolen olleen joko alkoholin vaikutuksenalainen tai lääkitys pahasti vinossa. Mutta silti. Olen minäkin osani humalatörttöilystä tehnyt. Mutten sentään ole täysin äidin oppeja unohtanut.

Toki pitää avoimin mielin lukea kommentteja eikä väkisin vääntää viattomasta kommentista kapallista rosamundaa (perunalajike joka sopii hyvin esim uuniperunaksi) nenäonteloihin.
Tosin eräät kyllä antavat sormiensa syytää hyvinkin loukkaavia ja halventavia kommentteja heidän mielestään tyhmiin kysymyksiin. Pitäisi myös pystyä neuvomaan tyhmempiään (omasta mielestään)  loukkaamatta sitä dilleä. Tai sitten vastaisi vaan arvolleen (omasta mielestään) sopiviin kysymyksiin.

Tosiasiahan on, että se 34 vuotta asiaa harrastanut ihminen tietää väkisinkin asiasta enemmän kuin alle vuoden harrastanut.
Ja 70 vuotias ihminen pakostikin tietää maailman ihmeellisyyksistä hippasen enemmän kuin 18 vuotias.

Osaan minäkin tehdä pirskatin hyviä villasukkia. Kun asiaa taitamattomat ovat neuvoa kysyneet, olen ainakin omasta mielestäni heitä hyvin ja kannustavasti neuvonut. Ehkä saatoin välillä nauraa yrityksille, mutta en pahantahtoisesti. Pakotteethan ovat mielestäni kannustuksia. Ja palkitseminen on kanssa hyvä.

Mutta nyt nämä henkilöt osaavat tehdä pirskatin hienoja villasukkia.

Tämä nyt oli asian vierestä, mutta yritin selventää. Ehkä onnistuin tai not.

Siltikin porukoitten pitäisi tajuta, että jos tässä tapauksessa ryhmään kuuluu tuhansia harrastajia, joita ei siis oikeasti tunne, on siinä monenlaisia ja monella tavalla lukevia ja vastaavia tyyppejä.

Sitä suvaitsevaisuutta ja käytöstapoja kaipaisin!!!

torstai 29. toukokuuta 2014

Ei se aina vaihtamalla parane

Usein, muttei aina.

Esimerkein. Pizzalla käynti. Jos kerran olen löytänyt itselleni täydellisen pizzan täytehässäkän, niin minkä takia pitäisi kokeilla jotain uutta? Menisin kuola vaahdossa syömään, päätyisin kokeilemaan jotain uutta täytehässäkkää ja sitten mitä.  Kokisin maan murskaavan pettymyksen ja joutuisin tyydyttämään pizzanhimoni ehkä jopa kuvottavalla yhdistelmällä. Juu ei kiitos.

Teenjuonti. Täytän itseni joka päivä useammalla saavilla teetä. Kahvia juon ainoastaan hätätapauksissa. Tietysti minulla on mielimakuni. On irtoteetä jota haudutan kun haluan hemitellä itseäni. Ja sitten on lempiteeni jolla aloitan päiväni. Siis joka ikinen aamu. Ja iso saavillinen, toisinaan jopa kaksi. Riippuen aamusta ja hopusta.
Mutta tämä aamumaku on jokaikinen päivä sama. Kotona tai mökillä tai kylässä. Joissakin kyläpaikoissa sitä hankitaan ennen kuin tulen kylään. Joihinkin vien sitä mukanani.

Tein tähän liittyen pienen kokeen tovi sitten ja join aamulla "väärää" teetä. Voi pyhä Ingrid kun se päivä meni persiilleen! Kyseessä kuitenkin maku jota toisinaan juon päivälläkin. Se ei vaan toimi ja piste.

Muitakin esimerkkejä löytyisi, mutten paljasta niitä, ettette tajua minun olevan täysin hoidon tarpeessa.

Kaikki tämä mietintä lähti Gargamelin ihmettelystä enkö jo vähitellen kyllästy tähän teemakuun. Juu en ol vielä näiden vuosien jälkeen kyllästynyt. Ja tuskinpa vielä toviin kyllästynkään.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Parsintaa

Parsiminen ei tod oo mun juttu. Tässä lähiaikoina olen vaan joutunut tekemään sitä yllättävän usein.
Varsinkin mökillä. Ratkennut sohva, kuljetuksessa vaurioitunut runkopatja, haaroista ratkenneet pihahousut jne jne.

Mutta ensimmäistä kertaa parsin hiomakoneen "pölypussin".



Pakkohan se oli. Jos eteen tuodaan rikki revinnyt härpäke pyytävän katseen kera, jonka höysti vankkumaton luotto mun käsityötaitoihin.

Kuhan kestää kauemmin kuin Black & Decker. Sitäkin on jo onneksi korjattu.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kiittämätön luonto

Koko talven olen kantanu mökille mitä monipuolisempaa lintujen ruokaa. Kun olen huomannut ettei jokin pöperö kelpaa, vaihdoin sen toiseen. Jotta ne tirpat (ja oravat) ei kuolis nälkään.

Ja onkin ollut mukavaa seurata mitä moninaisempaa tirppojen kirjoa pihapiirissä. Saattaapi siellä käydä harvinaisuuskin. Siitä ei ole pitkällisen tutkimisen jälkeenkään selvyyttä. Eli vihertikka vai harmaapäätikka. Ollaan tutkittu lintukirjoja sekä netistä kuvia. Se pirulainen kun pyrähtää pakoon pienimmästä risahduksestakin.

Mutta itse asiaan siis.

Se pirun käpytikka. Mää sen hoitelen. Mä olen niin kiukkunen sille!! Söis nyt niitä pirun luonnon antimia. Tai muuttais naapurikuntaan. Tai vaikka naapurimaahan.

Se pirulainen kun tekee hyökkäyksiä linnunpesään. Juuri siihen missä poikasia. Tähän asti emot saaneet keskeytettyä hyökkäykset. Ainakin pikkuisten ääniä kuuluu vielä.

Mutta käynyt hakkaamassa kummankin puolen ikkunoihin reikiä ja yrittää oven (se mun tekemä kulkureikä siis) kautta nokkia poikasia.

Jos menen hakkaamaan/ruuvaamaan ikkunoiden päälle laudat, voi se häiritä pesintää liikaa plus poikasten pazkahalvauksen vaara. Toisaalta saattaapi se halvaus tulla niistä tikan hyökkäilystäkin.

Kyl mä jotain keksin.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Vauvauutisia!

Nyt niitä on tullut! Meinaan talitintin poikasia.

Vanhemmat suhaavat rallia ruokaa hakiessaan ja pesästä kuuluu vaativaa piipitystä.

Mä olen niiiiin ylpeä. Kyllä kannatti koko talvi syöttää.

Ja ovat vielä minun rakentamassani pöntössä.



Yksiö sijaitsee grillikatoksen nurkalla. Läpitalon ikkunat tietenkin. Tässä mallissa ne ovat enemmän hämäystä. Sellaista sameaa muovia mistä näkee vain hahmoja.

Tämä on toinen vuosi kun asukkaita. Ensimmäisenä vuonna ei kelvannut ja se harmitti kyllä.

Mihinköhän pönttöön syntyy seuraavat. Tsihii.

torstai 22. toukokuuta 2014

Istutusta

Kiasus miten ihana keli. Uuh. Mä niin pidän. Otinpas Aliisan mummon mukaan ja lähdimme  Merenäärelään istuttelemaan.

Ensin vuorossa pikkupeltoon perunat. Olivatkin hyvin itäneet nuo Timot. Pian saa uusia perunoita. Muut saavat syödä sillit. Minäkun en syö. Teini-iän traumoja nääs.

Sitten siirryimmekin mansikantaimien kimppuun. Hyvin olivat pellossa talvehtineet. Hyviä taimia olikin enemmän kuin luulin. Joten molemmat lavapellot ovat nyt mansikoiden kotina. Alkuperäisen suunnitelman mukaan varasin vain toisen niille. Noh ei tässä elämässä moni asia ole kiveen hakattu.






Sitten pääsimmekin vajaan neljänsadan herneentaimen kimppuun. Huh mikä urakka. Ne pääsivätkin roikkuviin puutarhoihin. Kuten pitikin. Vähän olivat honteloita. Olisi pitänyt tuoda aiemmin ulos. Mitta kyllä ne siellä vahvistuvat. Jolleivat katkea.

Niin luiruja ettei kehtaa kuvaa laittaa.

Suurena ylpeytenä esittelen raparperini. Tämä on sille kolmas vuosi, eli viisaiden mukaan nyt siitä saa jo ottaa varsia. Siinä se on vanhan tunkion päällä kasvattanut kunnon juuret itselleen. Huomattavasti paksumpia varsia, kuin viime vuonna.
Aliisan mummo otti parit mukaansa. Jos saisi vaikka piirakkaa ;)



Raparperinhan pitäisi olla täydellinen asukki tunkioon/kompostiin. Käyttää ravinteita tietenkin, mutta samalla hajottaa/pilkkoo ainesta tehokkaasti. Ja onhan se kasa nätimpi kun iso puska päällä peittämässä.


Viime viikonloppuna istuttamani salaatit eivät olleet vielä itäneet. Syvä pettymys. Kastelin kuitenkin. Öljytyt kalusteet kuivuneet paahteessa kokonaan. Vaikka reippaalla kädellä sudinkin.

Kyllä masensi palata kaupunkiin. Vielä tarttis iso pelto kitkeä ja kääntää ennen seuraavaa istutusurakkaa. Mut sit olis melkein kaikki valmista.
Vaikkei kuitenkaan ole. Aina tähän aikaan yritän säästää pari purkkia ylläri taimille. Ja joka vuosi joudun/saan kehittää purkkeja lisää kuitenkin.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Esittelyssä mun paikka kesäisin

Eli tuttujen kesken pekonilava.

Valmistui loppukesästä 2012. Ja wau on ollut käytössä. Gargamel väitti tätä rakentaessaan minun voivan turvallisin mielin ottaa aurinkoa kunnes nahka rullaantuu. Luulen kyllä, minun tepasteluni pisin pihaa non stop auringonottona häirinneen häntä. Tai sitten nuo naapurit, jotka sitkeästi leikkaavat nurmikkoa tontin rajojen tuntumassa, häiritsivät hänen rauhaansa.

Tai kuten viime kesänä, naapurin vanha pieru joka toi postin minulle käteen eikä talon nurkalla olevaan postilaatikkoon. Hassua miten sillä on asiaa tänne, juuri silloin kun Gargamel ei ole pihalla tai paikalla. Hmmm :/

Mutta itse asiaan.

Tänään öljytty ja eilen hiottu



Alla mäntyjen jalat. Vasen laita avautuu ketjujen varaan n 20 cm. Koska aurinko ei loppukesästä paista enää suoraan yläpuolelta.



Näkymä meren puolelta. Ikkuna myös avautuu. Mikä on tuiki tarpeellista, koska auringon paahtaessa tuo on kuin sauna.


Ikkunapääty myös niin korkealla, että pitää nähdä vaivaa kurkkiakseen. Sivuseinät myös tarpeeksi korkeat, ettei terassilta seistenkään näe sisälle.

Joten tuolla vietän aurinkoiset hetket kanssa sudokun tai hyvän kirjan.

Siellä ollessani kukaan ei tule pyytämään mitään. Aivan kuin en tontilla olisikaan.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lavapellot ja roikkuvat puutarhat

Varma kesän alun merkki. Raijaan puihin roikkuvat puutarhat. Nämä kaksi ovat olleet jo muutaman vuoden käytössä ja toimivat hyvin. Lämmin ilma pääsee joka puolelle, joten istutuskunnossa ennen peltoa. Vaikka laitankin näihin esikasvatettuja herneentaimia. Jotka siis eivät ole vielä täällä.



Valkoiset parvekelaatikot eivät kuulu tähän tsydeemiin. Mutta tätä kasvatusmuotoa voin suositella. Roikkuvat kunnolla ilmassa joten ruohonleikkuu sujuu siirtämättä mitään ja ei tarvitse selkä notkolla kökkiä pellolla.

Uutuutena tänä kesänä Raunon löytämä erimallinen tynnyrin puolikas. Ja niin sekin päätyi puuhun. Tällä kertaa kahden luumupuun väliin.


Ja aivan uutena lavapellot. Nätisti hymyilemällä sain haltuuni kolme lavakaulusta. Yhden toki annoin kilttinä tyttönä Aliisan mummolle.

Ensin olivat eri puolilla varsinaista peltoa, mutta päädyin lopulta laittamaan ne vierekkäin.

Alle kaksi lavaa ja sitten kaulukset paikoilleen. Pohjalle ja reunoille harsot ennen multaa. Ja tsädäm. Siinä lepäävät.



Vielä puuttuu laudat ulkoreunoilta. Peitän siis nuo lavat. Ja estää myös ruohon tunkemisen
alta esiin. Ja vähän nätimmät silmään. Vasemman puoleiseen tulevat mansikat. Ja ehkä vähän tuohon toiseenkin. Riippuen siitä, kuinka moni taimistani kesti talvehtimisen pellossa. Minähän poistin viime syksynä mansikkapellon ja putsattuani taimet, lykin ne nipuissa peltoon odottamaan uutta paikkaa.

Reunalautojen lisäksi tulee vielä kehikko verkkoa varten. Kätsympää kun ovat vierekkäin.

Koko viikonloppu touhuttu pihalla. Tekemistä riittää. Ja koska Gargamel päätti pitää huomenna vapaata, bileet jatkuvat vielä vähän.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Minä lupaan vol 1

Että ensi kerralla ja ne seuraavatkin kerrat, lähden ajoissa liikenteeseen mökille. Ettei tarttisTAAS joutua käkkimään ruuhkassa.

Mikä siinä on niin vaikeaa saada perse nousemaan ja ryhtymään pakkaamaan. Kun ei nyt koko omaisuutta tarvi mukaan ottaa.

Ja se kassi missä on mökille tulevia tavaroita, oliskans hyvä muistaa ottaa mukaan. Tulin sitten alkon kautta, mistä saatoin ohimennen haalia pullon valkkaria. Ja se korkkiruuvi on kotona siinä kassissa. Huoh. On sitä onneksi ennenkin tungettu korkkeja pulloon.

Nyt menen tarkistamaan onko tullut vuokralaisia pönttöihin.


maanantai 12. toukokuuta 2014

Ruualla ei leikitä

Sanoi jo aikoinaan Aliisan mummo minulle.

Tähän on kuitenkin poikkeuksensa. Kuten tylsä ilta ja pussi täynnä tuoreita pehmeitä snööreneitä.



Josta seuraa luonnollisesti tälläinen



Taidan seuraavaksi kaivaa virkkuukoukun ja kokeilla virkkiä vaikka stringit. Onneksi Gargamel on makean ystävä.

Ainiin. Poikkeusruokiin kuuluu myös kermavaahto ja mansikat ja kinuskikastike ja ;)

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Voiko pettäjään luottaa

Nyt varmaan nousee monella karvat pystyyn. Tällä tekstillä en ketään erityisesti tarkoita, vaan ihan omaa pähkäilyä. Toki käytän elävän elämän esimerkkejä, mutta en tietenkään oikeilla nimillä.

Minähän olen nuoresta iästäni huolimatta kokenut avoliiton eron. Minulle selvisi n puoli vuotta eron jälkeen exäni pettäminen. Ennen ja jälkeen tämän paljastumisen se yritti muutamaan otteeseen ehdotella yhteen palaamista.

Jos olisin ollut niin houkka, idiootti, aivokuollut dorka ja päätynyt palaamaan sen kanssa yhteen. En olisi ikinä yhtenäkään hetkenä voinut luottaa tähän henkilöön.

Olen tälläisissä asioissa hyvinkin mustavalkoinen aatoksissani. Missään tilanteessa en myöskään pettämistä hyväksy. Aina on sen verran aikaa ennen loveen lankeamista, jotta ehtii vaikka tekstarin asiasta laittaa. Ja sitten se on siinä. Nämä samat säännöt luonnollisesti koskevat myös itseäni.

Ketään ihmistä en niin paljon vihaa, jotta hänelle haluaisin tuottaa petetyksi tulemisen tuskaa. En edes kostoksi.

Minua myöskin ihmetyttää seuraava tilanne. On kaksi perhettä. Molemmat naimisissa ja lapsia. Pariskunnan A mies Juudas päätyy sattumien oikusta pariskunnan B naisen Helenan kanssa salasuhteeseen. Tilanne kehittyy molempien pariskuntien eroon ja Juudas ja Helena perustavat uuden yhteisen perheen. Pystyvätkö nämä henkilöt ikinä oikeasti luottamaan toisiinsa. Kumpikin heistä ovat todistetusti pettäneet aviopuolisoitaan.

Tokikaan en tarkoita etteikö avioero olisi joskus se paras ratkaisu. Mielumin eronneet ns onnellisemmat vanhemmat, kuin kotona taistelutantereella asuminen.

Jotenkaan en myöskään pysty kunnioittamaan ihmisenä erästä lähellä asuvaa naista. Olkoon hän vaikka Sybilla. Eli hän oli avioliitossa ja kaksi perillistä. Useamman vuoden ajan hän petti miestään. Avioerohan siitä lopulta tuli. Heidän liittonsa ei todellakaan ollut onnellinen. Lapsetkin kärsivät tilanteesta. Sybilla jatkoi nyt avoimesti suhdettaan. Oli jopa tovin ehkä onnellinen.
Nyt sekin suhde on loppu. Ja tattadaa nyt se on iskenyt näppinsä varattuun perheelliseen mieheen. Huoh.

Isosti minua häiritsee tilanne jossa tämä henkilö (ja pari muutakin) kertovat minulle hairahduksistaan. Minä en oikeasti halua tietää!!! Ettekö te tajua, että tuomitsen tekonne???

Ja tämä tuli niiiin paatoksella. Mutta tekipä hyvää purkaa ajatuksia.


Maaseutukierros

Olinpas tuossa Aliisan mummon kanssa koko päivän kierroksella. Aamutuimaan lähdettiin liikkeelle ja paluu sivistyksen kehtoon oli vasta myöhään illalla.

Olin jo aikaisemmin mummolta kysynyt matkareitin. Mutta kuinka ollakkaan, reitin varrelle ilmiintyi muutamia ylimääräisiä kohteita. Ja olin mukamas niistä jo aikaisemmin kuullut. Pyh sanon minä. Mutta tulevan äitienpäivän vuoksi, narskautin hampaita ja hymyilin. Aika monta kilsaa tuli siis taivallettua.

Luonnollisesti kärsin huonosta omastatunnosta, kun mummon tädit ( 81 ja 83 v ) ilmoittovat etten ole sitten käynyt liian pitkään aikaan. Totta motkottivat. Häpesin saamattomuuttani. Taas!!

Reippaina mummeleina eivät jääneet asiaa märehtimään. Onneksi. Tässä olen iloinen näiden naisten luonteessa. Eivät jää turhia märehtimään.
Toki vierailujen aikana käytiin läpi sairaudet ja keskuudestamme poistuneet. Kuten myöskin pakollinen hautausmaakäynti. Köpötellessämme mummojen tahtiin, oli aikaa lukea kivistä nimiä. Oikeasti harkitsen vaihtavani toiseksi nimekseni Eufrosyne. Olis aikas makee nimi.

Eikä sitä tyhjin vatsoin tarvinnut olla. Siis kunnen mää edes muista, koska viimeksi saanut niin hyviä sämpylöitä. Tai siis muistanhan mää. Silloin kun Virkki Mimmi oli vielä elossa. Niin hyvää oli. Ensin vuorasin pötsini sämpylöillä, jonka jälkeen Eno ykkösessä ahdoin nahkani leveeks unelmatortulla. Uuh!! Olisin syönyt enemmänkin, mutta olisko ollut noloa sitten oksentaa.

Matkaa jatkettiin hakemalla maitoa tuolta ja munia sieltä. Melkein koko matkan hymyilin. Melkein.

Paikallisessa kyläkaupassakin käytiin. Tarvitseehan tietotoimistoon nyt matkasuunnitelma kertoa. Kaupan ulkopuolella tätiä odotellessa, huomasin oudon ilmiön. Jokaikinen kulkuneuvo hidasti roimasti vauhtia ja jokainen pää oli kääntyneenä minuun päin. Pakko oli tarkistaa oma kuosi. Ei ollut päässä karnevaalihattua ja muutenkin olin suht edustavasti pukeutunut.

Kyllä se vaan on ihanaa asua niin isossa kaupungissa, ettei oikeasti tunne jokaista saatikka ole sukua niille. Ja ettei ihan kaikki tiedä omia asioita parhaiten. Kiitos Aliisan mummo ja Rauno kun muutitte kaupunkiin!!!!


lauantai 10. toukokuuta 2014

Minä Hogatha

Vaikka olenkin jo tovin ollut mukana Langasta ties miksi - blogissa, on nyt ehkä aika hieman esitellä itseäni.

Ilmiinnyin armon vuonna 19xx Aliisan mummolle ja Raunolle. Hekla oli ollut jo tovin piireissä siihen mennessä kertomani ikä on siis kohtapuoliin 28 ja tästä tarinasta pidän kiinni. Turha kysyä Heklalta muuta!!

Ihmistaimia en ole tuottanut tälle pallolle. Minulle riittää Heklan jälkeläiset ja säännöllisesti leikin ilkeää äitipuolta Gargamelin rakkauren herelmälle.

Asun Taivaanäärelässä ihan omassa sienessä. Ja se on sisältä liila. Useimmiten olemme viikonloppuisin ja lomilla Gargamelin kanssa Merenäärelässä. Sielläkin sieni on liila sisältä. Vaikkei tuo G siitä niin välitäkkään. Mutta antaa minun liiloittaa makuni mukaan.

Merenäärelässä annan peukaloni myös vihertää. Tähän aikaan vuodesta suunnittelen istutuskarttoja sekä väsään uusia peltoa. Vain taivas on rajana.  Sekä niitä pönttöjä. Vielä on puita vapaana. Vaikka sitten kerrostalolle. Taas saa G huokailla kun väsään.

Suurin intohimoni on käsityöt. Pääasiassa kutominen (toisille neulonta) sekä hieman virkkaus. Muitakin lajeja silloin tällöin. Tällä hetkellä lankavarastoni on tiukan karsinnan ja käytön jälkeen inan alle 40 kiloa. EI SAA KERTOA GARGAMELILLE!!!!!! Joten vielä saisi vähentää.

Tässä pieni katsaus elämääni




Rakkain "tauluni"


Viime talvena Merenäärelän jäällä ollut "jäätipu"


Välillä elämä hiertää


Mutta aika usein on upeeta! 




torstai 8. toukokuuta 2014

Rotufanaatikot

Seurattuani raikkaassa kevätilmassa monen tunnin ajan erästä koiraurheilutapahtumaa, olen tullut seuraavaan päätelmään.

Ne on ihan kaheleita!! Siis osa niistä. Toivon että vaan pieni osa. Mutta ne vähät on sitten ihan umpipönttöjä.

Kyseessä siis ikiaikainen kysymys, mikä koirarotu on se paras. Huoh!!
Jokaisella saa ja pitää olla mielipide asiasta. Paitsi aviomiehellä ;) . Ja onhan maailmassa rotuja mistä valita. Jollei osaa päättää, ottaa montaa eri rotua tai sitten takapihan coktailin.Simppeli homma luulin.

Mielipiteistä voidaan keskustella ja vertailla. Mutta hyvän maun raja, tulee vastaan kun toisen henkilön omistamaa rotua haukutaan. Parjataan/solvataan/väheksytään avoimesti ja suorin sanoin.

Toki osa näistä keskusteluista käydään huumorimielellä. Toivon ainakin.

On se sitten Valmetti tai John Deere niin tulee se vako kylvettyä. Jokaiselle oman makunsa ja tarkoitusperiensä mukaan.

Kavereiltani löytyy montaa eri rotua koiria. Totuudenmukaisesti mikään niistä ei olisi minun rotuvalintani. Mutta en silti kyläillessäni hauku heidän koiransa viettiä tai sen puutetta.

Kylmyydestä ja uunoeemeleistä huolimatta, tapahtumaa oli mukava seurata. Näki miten haukut nauttivat tekemisestä ohjaajiensa kanssa. Sekä miten paljon harrastajat ovat valmiit uhraamaan aikaansa ja energiaansa harrastaakseen lemmikkiensä kanssa. Kenttä täynnä hymyileviä haukkuja. Aika jees meininki.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Annetaan paritalo vuokralle

Pari vuotta sitten valmistunut paritalo. Kompaktit sisätilat jotka seuraavat minimalistista tilantarvetta. Kummassakin parveke ja savupiippu. Sisällä ei kuitenkaan tulisijoja.

Molemmissa asunnoissa läpihuoneen ikkunat, joista kyyläävät naapurit näkevät sisälle. Siivous tehty super helpoksi. Lattia aukeaa ja kaikki roskat päätyvät ulos.

Loistava sijainti omalla tontilla. Meren rannalla, metsän läheisyydessä. Pienen pyrähdyksen sisällä ns talvikaudella toimiva ulkobuffet. Jota on kehuttu monipuoliseksi ja runsaaksi.

Tervetuloa katsomaan ja ihastumaan.

Ulko-ovet vastakkaisilla puolilla. Näin vältytään törmäämästä aamuäreään naapuriin.


Sitkeä puhelinmyyjä

Huoh

Siis oikeesti. Mä niin ymmärrän, että se on niiden ihmisten työ. Ja saavat palkkaa myydyistä lehtitilauksista. Oikeesti tajuan.

Mutta!!!! Koska mä ihan hirveesti yritän olla hyvä ihminen ja mut on kasvatettu kohteliaaks. Välillä on vaan tosi tiukkaa.

Onko niin vaikeaa tajuta, että nyt en oikeesti ota mitään. Vaikka kuin olis palkittu 50-80 euron lahjalla johonkin seuraavista lehdistä plaa plaa plaa plaa. Yritä sinne väliin sitten supattaa ei kiitos. Ei se vaan onnistu.

Hetken aikaa elämäni aikana olen kokeillut lehtimyyntiä. Ja mun softis luonteeni vuoksi minusta ei siihen ollut. Esim Akua myydessä asiakkaan piti kieltäytyä kolmasti, ennen kuin sai antaa periksi. Hiemanko raamatullista ;) Minähän uskon jo yhdestä eistä.

Myöskin myyjien puheluita seurataan. Jos ei myytyjen puheluiden pituuden keskiarvo on alle minuutin, "pääsee" puhutteluun. Voi kääk!!

Aina asiakkaat eivät ole niin ystävällisiä. Tästä syystä itse ihan oikeasti yritän olla kohtelias ja kuunnella.

HUOH

Tässä teille hyväksi koettuja keinoja päästä nopeasti eroon lehtimyyjistä:

1
Ilmoita ostavasi vain ja ainoastaan aikuisten lehtiä. Kerro mielellään lehden nimi. Niitä kun nämä lehtimyyjät eivät myy.

2
(Kaverin käyttämä ja vähän hyvän maun rajoilla)
Kerro olevasi sokea.

3
Kuiskaa peloissasi puhelimeen, että aviopuolisosi on tosi kiukkuinen, etkä uskalla/saa tilata mitään.

Ja varmasti on monia muitakin hyviä konsteja, näillä pääsee alkuun. Tämä tänään, koska heräsin lehtimyyjän soittoon. Jee!!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kun mies sairastaa

Seuraava teksti sisältää puolueellisia ja yleistäviä mielipiteitäni. Kehenkään ei ole tiettyä tyyppiä kohdistettu. Ellen sitten tee niin ;)

Kukaan mies EI saa tunkea pomeloa nenäänsä. Tai muutakaan ruoka-aineeksi kelpaavaa.

Joten. Kaikki meistä sairastavat omalla tavallaan. Ja siihen on jokaisella oikeus. Vuosien seurannan tuloksena olen gatekorioinut seuraavia mies sairastaa päätyyppejä.

Tyyppi A
-Kukaan ei milloinkaan ikinä ole ollut näin sairas- A on siis omasta mielestään maailman kipein. Kukaan ei myöskään ymmärrä. Vaikka kyseessä olisi tuikitavallinen nuha. Räkäisiä papereita löytyy aivan kaikkialta. Halaa Nessupakettia ja voivottelee. Otsaa pitää hivellä ja juomaa pitää kantaa nenän eteen. Ja tuskinpa juuri tähän tautiin on edes lääkettä. Kuumepiikin kohdalla saattaa suunnitella omia hautajaisiaan. Vaikkei sinne kuitenkaan kukaan tulisikaan. Kun kukaan ei tajua!!!

Tyyppi B
-Kipeänä töihin- B lähtee töihin ja kummin lapsen ristiäisiin vaikka keuhkokuumeessa. Mitkään vähäpätöiset taudinpoikaset eivät kunnon miestä hetkauta. Samapa se jos koko firma on viikon kiinni noron riehuessa koko työyhteisössä tai jos pikku Lilli Kristiina saa juuri korvatulehduskierteestä toivuttuaan jälkitaudiksi keuhkokuumeen. Kun tosimies menee lääkäriin vasta kun pää on irti.

Tyyppi C
-Et ikinä arvaa minkä taudin sain- C retostelee taudeillaan. Rakkain iltalukeminen on Kodin suuri lääkäri-kirja. Koko nidettä ei olisi mielestäni saanut edes painaa!! Joka viikko uusi ja mysteerinen tauti. Pakonomaisesti mittailee kuumettaan jatkuvasti. Jollei kuumetta ole ilmiintynyt, syyttää vehkeitään. Siis kuumemittaria. Näinpä niitä löytyykin taloudesta useamman kappalein. Vakiovarusteisiin kuuluu myös nenänhuuhtelukannu. Kaikkien pitää olla kiinnostuneita hänen vaivoistaan. Ja jollei otollista kuuntelijakuntaa ole, kertoo niistä vaikka pihan oraville. Pahimmissa tapauksissa kiertelee huuhkajan lailla lepraparantolan ulkopuolella mahdollista tartuntaa.

Tyyppi D
- Mua ei vaivaa mikään, anna mun olla yksin- D mässyttää sairauttaan ja pahaa oloaan (henkistä ja fyysistä) yksin pimeässä kotona. Näin ollen en tiedä mitä siellä tapahtuu. Taudin loputtua ilmiintyy ihmisten pariin, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos vointia tiedustelee, kieltää mitään olleenkaan.

Tyyppi E
-Vastuullinen sairastaja- E pysyy kotona taudin riehutessa. Välttää kontaktia terveisiin, eli jättää Lilli Kristiinan ristiäiset suosiolla väliin. Eikä myöskään mene töihin sairastuttamaan viattomia työtovereitaan. Syö lääkäriltä saamansa antibiootti-kuurin loppuun asti. Vaikka vointi olisi jo puolen kuurin jälkeen vähän parempi.

Tässä päätyypit. Toki on (ehkä) miehiä jotka eivät suosiolla näihin muotteihin sovi. Joten muistutan näiden olleen minun mielipiteitäni.
Joitakin kohtia olen saattanut unohtaa, mutta sillekkään en nyt mitään voi.

Parhaimpana pidän kieltäytyä kertomasta miten itse sairastan.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Aika

Odottavan aika on pitkä. Näin on vanha sanonta meitä opastanut jo pitkään.

Tässäkin on selkeitä eroja. Esimerkiksi Afrikannorsu odottaa 20-22 kk ja hiiri vain 19-21 päivää. Mä valkkaisin ton hiiren. Ihan ehdottomasti. Miättikää sitä hormooniryöpsähdysten määrää jatkuvana tulvan n 21 kuukauden ajan!! Eihän sitä kestäis itekkään.

Kun odottaa esim kerran kuussa tapahtuvaa palkkapäivää, on siihen piiitkä aika. Mutta kun odotat (pelkäät) kerran vuodessa tulevaa kutsua hammaslääkärin tarkastukseen. Et voi kuin ihmetellä joko se vuosi meni???

Joka vuosi odotat joulua ja juhannusta. Ja aina ne sieltä tulee. Joskus odottaa uutta blogikirjoitusta kuin nälkäinen inkkari savannilla kaktusta. Useimmiten ne sieltä plopsahtelee.

Toisinaan odottaminen on täyttä tuskaa ja synnyttää raivoa. Joku ilmoittaa tulevansa parin tunnin kuluttua. Neljän tunnin päästä ei vieläkään. Oho! Ja taas tuli kaulimesta!! Niin itseaiheutettua että. Mutta se niistä viime viikonlopun tapahtumista.

Joku aiheuttaa toisille odottamista tajuamattakaan sitä itse. Ja jotkut eivät vain ole niin hyvätapaisia ja käytöksisiä välittääkseen siitä. Meitä vaan on niin moneen junaan.


Onneksi maailmassa on päiviä jolloin kelloa ei tarvita. Niistä kiitän kaikkein eniten!!






sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ihan pönttönä

Koko vappuviikonlopun tulos. Kyllä tirpojen nyt kelpaa. Ihan ite tein. Ja vieläpä kolmin kappalein. Ylettömän reipasta.