Hiulii heii tuuli sen vei

Lehtiä tarkoitan. Pari viimeistä viikkoa olen metsästänyt haravalla lehtiä. On ollut eri värisiä ja mallisia. Joka paikassa niitä on ollut liikaa.
Olen myöskin nauranut miesten yrityksille käyttää lehtipuhallinta vasten puuskittaista tuulta. Siinä on hymy herkässä. Totean lehtipuhaltimen olevan oiva apuväline. Mutta miksei voi antaa periksi ja näillä keleillä käyttää haravaa. Tulis työt tehdyksi.

Viime viikonloppuna oltiin mökillä. Ja mitään ei tehty. Siis jollei puiden ja veden kantamista
saunaan lasketa. Eikä ruuan laittamista. Oltiin vaan ja lötköteltiin. Itse nautiskelin valkkaria ja teetä hyvän kirjan kera. Gargamel nautiskeli päikkäreistä ja väliunista ja nokosista ja ruokalevosta. Rankka viikko takana siis. Tai sitten rupiaa ikä vaikuttamaan. Hmmm

Tyynesti katselin pihalla ruokailevia tirpusia. Yhtään ei haitannut ne lehtimatot, jotka peittivät nurmikon.

Gargamel oli löytänyt joltain työmaalta ison kasan käytettyjä ikkunoita. Siis pokineen. Mä taidan saada ens kesäks kasvihuoneen :)

Mun uus termosmuki

Tossa edellisviikolla totesin mun lemppari termosmukini toiminnan pettäneen. Kuuma pysyi kuumana, eikä tippaakaan vuotanut vaikka muki oli ylösalaisin. Vaan se painonappihärdeli joka vapauttaa elämäneliksiirin juotavakseni ei toimunut. Vaikka kuinka tökin kihtisillä sormillani, ei teetä tihkunut. Ei siitä kuulunut sitä naksahdustakaan. Siis napin naksahdus, ei sormien.

Maailman paras termosmuki kuoli! Ihanan iso ja toimiva. Kaiken huippuna vielä mukin oikea väri. Eli liila. Byäääääh!! Tirsk tirsk.

Aion vielä upottaa tuon kansihärdelin kiehuvaan veteen johon lisään roimasti soodaa. Koska epäilen maitoteeni jotenkin tukkineen (?) toiminnon. Ja ehkä kiikutan sen jonkun tiskikoneeseenkin. Jollei tämä auta, saatan yrittää avata ja katsoa mekanismia. Meillä ei periksi anneta.

Siitä huolimatta. Eilen saavuttiin Merenäärelään. Het vaan prasuja pesiin. Kamat ja linnunruuat paikalleen. Osa pääsi jo syötäväksi asti. Kuten kuivat leivänkannikat. Yhden hengen taloudessa niitä vaan kertyy yllättävän paljon. Jossain välissä yritin pakastaa osan tuoreesta leivästä. Huomasin kuitenkin, etten niitä pakkasesta tule käyttäneeksi. Joten kuivaan loput suosiolla linnuille ja oraville.

Mutta siis se ylläri minkä sain Gargamelilta. Ihka uuden Airamin termosmukin. Siis wuhuu!!Vetoisuus 0,35 l. Eli niukin naukin riittävä. Vielä en ole testannut tiiviyttä. Mukia tutkittuani olen luottavainen siihen kyllä. Ja kapineella on viiden vuoden takuu!! Aivan uskomatonta nykypäivänä.

Ja kyllä, elämänlaatuni palautui normitasolle tämän ihanuuden myötä. Kaapistani löytyy myös iso Airamin termospullo. Siinä on vaan sitä jotakin.
Kuvitelkaapa talvinen pulkkamäkipäivä. Kassissa iso Airamin termospullo täynnä kuumaa kaakaota. Aika hemiä.

Messuilua ja puuttuvia käytöstapoja

Tuossa viikonloppuna pyrähdimme Heklan kanssa messuilla. Siäl oli kirjoi ja krääsää ja sit se ruoka & viini puoli. Viis arvausta mikä puoli meit kiinnosti.

Ihan mentiin lepposalla meiningillä. Kattelemaan ja ihmettelemään. Oli kyl joka puolel kaikkee herkkuu. Jotkut vähän jopa kyseenalasia. Esim homeiset juustot ja hamppusämpylät.

Hieno kokoelma vanhoja juustomuottejakin nähtiin. Harkitsen vakavasti josko osaisin sellaisen värkätä. Laitetaan hippasen pitkälle sit joskus teen- listalle.

Pulju oli aikas piukas populaa. Kirjapuolel mua hippasen rupes ahistaa, josta johtuen mun vainunenäni ei löytäny mun uusinta kirjaakaan. Höh!

Mut siis se ruokapuoli. Ensteks mua häirittee ihan julmetusti, ettei ne loosit ja kulkuväylät oo loogises järjestykses. Toises pääs on nätisti, niin et väylät menee suoraan, ja sit hups edes on iso seinämä ku siin onki isompi loosi ja järjestys on menetetty iäks. Mee siin sit järjestykses. Ku se ei onnistu!!

Mut siäl me sit taaperrettiin muitten mukan. Ihan sulas sovus. Maisteltiin hyvyyksii ja tehtiin ostoksiiki. Mä ostin klimpin ältsihyvää juustoo. Syön sen ihan yksin!!!
Aika moneen tiskiin oli jonoo. No ei muuta ku jonon perään ja omal vuorol tiskil. Tai niin me luultiin
Oltiin tovi jo odotettu lupaavalle juustokojulle, ku ne tuli. Siihe meiti etee tunki sellanen vanhempi nauta. Hekla yritti nätisti sanoo et täs olis jono ja sen pää ei ol täsä. No tää nauta siihen ettei hän tullu maistelee vaan ostamaan. Jahas. Eiku uudestaan kohteliaasti huomauttamaan jonon päästä. Eiku nauta vänkää vaan ja kyynärpäil tekee tilaa paril nauta kaverilleenki. Nauta kakkonen ilmotti et hän tulee tähän ku hän ei osta, maistelee vaan.

Mua vähän pelotti se Heklan ilme. Niinku nautojen puolest. Mut ilmeisesti ne juustot tuoksus niin herkullisilt ettei Hekla halunnu pilata herkkuja. Ja niist ois saanu saman ku ihmisist.

Siit kojust ostettiin sit herkkuherkkuu vuohenjuustoo. Senki mä aion syödä ihan yksin.

Mut sitä mä ihmettelen, et häviääks kaikilt vanhuksilt käytöstapojen alkeetki iän myötä? Vai onko se tilanne, missä on tarjolla maistiaisia niin mahtava ja käsittämätön, että sillon on sallittua mennä kyynärpäät edellä väkijoukkoon.

Kyl mulle ainaski on opetettu paremmat käytöstavat.

Pentuparkki

Uusi toimenkuvani siis. Onneksi vain pienessä mittakaavassa. Olin tuossa yhtenä päivänä Heklan mukana treeneissä kuvaamassa. Tuli muuten hyviä pyörähdyksiä nähtyä.

Mutta siis. Kahdella treenattavalla oli mukana aikuisen koiran lisäksi pienet pennut. Minä sitten sain kunnian toimia pentuparkkina toisten treenatessa. Eri aikaan onneksi.

Hillitön pentukuume, vaikkakaan ei kumpaankaan kyseiseen rotuun. Mä luulen ettei sitä mun rotua oo viel jalostettu.

Mikä tarve pennulla on kiertää hihna mahdollisimman monta kertaa minun jalkojeni ympäri. Yritys kaataa kenties. Onneksi termiittien elopaino vielä suht huomaamaton.

Kyllä se pentuturkki vaan on pehmeä. Siltä pitempikarvaiselta olis voinu huomaamatta ajella ne ja kehrätä siitä ihanan lämmintä lankaa.